Facebook/some-markkinoinnissa toukokuulla: Maaseutumatkailuyritykset maamme halutuimpia ja vetovoimaisimpia juhlapaikkoja

Markkinoimme maaseutua juhla- ja tapahtumapaikkana, markkinoinnin pohjaksi alla tehty tiedote, jossa tuodaan esiin myös ensi vuoden seminaarimme Lahden seudulla kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutuksen muodossa. Tiedotteen teksti pilkotaan pienempiin osiin ja sosiaalisessa mediassa rummutetaan asia kerrallaan. Tekstissä on aineksia noin kuuteen jakoon sosiaalisessa mediassa muutaman viikon aikana. Jaamme omalta osaltamme eteenpäin hyödyntäen mm. MTK:n kanavat. Näin saamme asian nousemaan sosiaalisessa mediassa. Mitä enemmän jakoja, sen enemmän asia nousee esiin. Tiedote kokonaisuudessaan:

Maaseutumatkailuyritykset maamme halutuimpia ja vetovoimaisimpia juhlapaikkoja

Kevään ja kesän juhlasesonki on käynnistynyt erittäin vilkkaasti maaseudun matkailukohteissa mm. vapun ja äitienpäivän juhlien merkeissä. Edessä on vilkas toukokuun jälkipuolisko ja kesäsesonki. Esimerkiksi lakkiaisia, häitä, syntymäpäiviä ja sukujuhlia vietetään entistä enemmän maaseudun tasokkaissa juhlatiloissa ja luonnonkauniissa miljöössä.

Palkittuja tiloja juhlapalveluissa ja tilainvestointeja

Maaseutumatkailuyrittäjien mittavat investoinnit juhlatilojen kehittämiseen sekä panostukset asiakastyytyväisyyteen, palveluun ja tuotekehitykseen on noteerattu näkyvästi juhlajärjestäjien piirissä.

Salolainen Pukkilan kartano voitti Vuoden Hääyritys 2016 -äänestyksen kategoriassa juhlatilat.  Pukkilan kartanon juhlatilat sijaitsevat Salossa, Pukkilan kylässä. Juhla- ja kokoustilana on toiminut vuodesta 2013 lähtien kartanon vanha, vuonna 1865 valmistunut kivinavetta. Vuoden Hääyritys valittiin toista kertaa Love me do –häätapahtuman toimesta yleisöäänestyksellä.

Asikkalassa sijaitseva Lehmonkärki valittiin voittajaksi Evento Awards -gaalassa 2017 pienten tapahtumapaikkojen sarjassa. Pienten tapahtumapaikkojen sarjassa oli ehdolla alle 1 000 hengen tiloja. Päijänteen rannalla sijaitsevan Lehmonkärjen matkailutoiminta käynnistyi 50 vuotta sitten lomamökkien vuokrauksella. Nykyisin tarjolla on kokoustiloja, huvilamajoitusta, maalaisgourmetia eri ravintoloissa sekä monipuolisia oheisohjelmia. Lehmonkärjen juhlatilojen kruunu Villa Vellamo avattiin loppuvuodesta 2015.

Kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutus tärkeää

Asiakkaat, juhlavieraat ja juhlajärjestäjät tulevat entistä enemmän kaupungeista ja osin myös ulkomailta juhlan viettoon maaseutumaisemiin ja luonnonrauhaan. Erityisesti suuremmissa juhlissa maaseudun juhlatilat tekevät usein yhteistyötä lähialueen ja kaupunkien majoitus- ja kuljetusyritysten kanssa. Tasokkaita ja monipuolisia maaseudun juhlatiloja eri tarpeisiin ja eri puolilta Suomea löytyy esimerkiksi Lomalaidun ry:n ylläpitämältä Matkamaalle.fi -sivustolta.

Maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien vuoden 2018 päätapahtuma Lahden seudulla

Juhla- ja kokoustilojen sekä majoitustilojen ja muun muassa retkikohteiden yhteistyön ja kuljetusten toimivuutta testataan kolmipäiväisessä yrittäjien ja matkailukehittäjien valtakunnallisessa seminaarissa oheisohjelmineen Lahden seudulla 20-22.3.2018. Lahden seutu valittiin seminaarin pitopaikaksi erityisesti tasokkaan ja monipuolisen matkailutarjonnan, tapahtumajärjestäjäkokemuksen sekä kaupungin ja maaseudun välisen toimivan yhteistyön ja vuorovaikutuksen näkökulmasta.

 

Lisätietoja:

Kimmo Aalto, Lomalaidun ry, toiminnanjohtaja; 040 179 1618, kimmo.aalto(at)lomalaidun.fi

Raija Forsman, Lahden seutu – Lahti Region Oy, toimitusjohtaja 040 516 2803 raija.forsman(at)lahtiregion.fi

Takaisin edelliselle sivulle